Kaksi tuolia laiturilla tyynen järven rannalla. taivas on värjäytynyt auringonlaskun väreihin.

Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen vapaa-ajan asukkaat. Yhdessä voimme vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla vapaa-ajan asumiseen, ympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja kustannustekijöhin, sekä asumisviihtyvyyteen.

Vapaa-ajan Asunnot on yksi Vapaa-ajan Asukkaiden liiton jäsenyhdistyksistä.  Vapaa-ajan Asukkaiden liitto on Suomen Omakotiliiton piirijärjestö, johon kuuluu useita vapaa-ajan paikallisyhdistyksiä, sekä yksi valtakunnallinen yhdistys.

Vapaa-ajan Asunnot yhdistyksen toiminta-alue on valtakunnallinen, mahdollistaen kaikkien vapaa-ajan asukkaiden mukaantulon toimintaan, myös niiden joiden vapaa-ajan viettopaikka on olemassa olevien vapaa-ajan asukkaiden paikallisten jäsenyhdistyksien toiminta-alueiden ulkopuolella.

Omakotiliiton kautta, yhdessä muiden paikallisyhdistysten kanssa, voimme vaikuttaa valtakunnallisesti asumisen asioihin. Liitto ajaa pientaloasujien sekä mökkiläisen asioita erilaisissa työryhmissä sekä lausuntojen ja lakialoitteiden kautta. Liitto haluaa edistää pientalovaltaista asumistapaa ja tuoda suomalaiseen asumispolitiikkaan lisää todellisia vaihtoehtoja. Liiton tavoitteena on kohottaa omakotiasumisen arvostusta valtakunnallisessa ja kunnallisessa päätöksenteossa sekä linjauksissa. Mitä enemmän meitä jäseniä on, sen paremmin meitä kuunnellaan! 

Perustiedot

Yhteystiedot

Vapaa-Ajan Asunnot Ry
Vanhatie 3
05400 Jokela
kosonen.raimo@gmail.com

Näytä kaikki yhteyshenkilöt

Jäsenmaksu

30 €

Perheenjäsenille: 15 €

Piiri

Vapaa-ajan asukkaiden liitto ry

Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi

RTV: Alennusta tuoteryhmittäin 5-20 %

RTV:n myymälöistä jäsenkorttia näyttämällä alennusta 10-20 % normaalihintaisista tuotteista tuoteryhmästä riippuen. Lisäksi tietyistä tuoteryhmistä -5% alennus myös tarjoustuotteista.

Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi

Ota enemmän irti jäsenyydestäsi

Paikallisyhdistyksen jäsenenä pääset nauttimaan valtakunnallisen Omakotiliiton monipuolisista jäseneduista. Tutustu liiton jäsenille tarjoamiin etuihin! Linkit ohjaavat Omakotiliiton sivuille.

Ilmakuva kesämökistä järven rannalla.